Yksinäisyys
On luonnollista kaivata toisten läheisyyttä, hyväksyntää ja tunnetta yhteenkuuluvuudesta. Yksinäisyys on yleistä ihan kaikenikäisten parissa, joskus se on lyhytkestoista, tilapäistä tai ohimenevää ja joskus se on pitkäkestoista. Esimerkiksi koulukiusatuilla saattaa olla liki elämänmittainen kokemus ulkopuolisuudesta, siitä ettei koe kuuluvansa joukkoon tai ei kelpaa.
Yksinäisyyden syyt voivat löytyä elämänvaiheesta (esim. lapsia kotona hoitavalta voi puuttua aikuiskontakteja ja iäkkään ihmisen ystävät ovat tulleet liikuntarajoitteisiksi tai kuolleet), ulkoisista tekijöistä (kuten kiusaaminen tai vieraassa kulttuurissa eläminen), tärkeiden ihmissuhteiden katkeamisesta (esim. avioero), sairaudesta (esim. masennus, ahdistus, fobiat) tai sisäisistä tekijöistä (kuten ujous, minuuden hauraus tai uskomus siitä, ettei osaa ystävystyä). Jos terapiassa yksinäisyyttä käsitellään, on tärkeää hahmottaa, mitkä tekijät synnyttävät tai ylläpitävät yksinäisyyttä. Osa tekijöistä voi olla tietoisuuden ulottumattomissa ja siten vähän haastavampia löytää. Yleensä lapsuudessa tai menneisyydessä koetut hylkäämiset, petetyksi tulemiset ja kaltoin kohtelut vaikuttavat, vaikka niihin liittyvä kipu olisikin työnnetty pois tietoisesta mielestä. Haavoittuneet voivat kartella läheisyyttä, mutta kipeiden muistojen kohtaaminen on usein parantavaa.
Terapiassa harjoitellaan tarvittaessa puuttuvia taitoja ja mietitään yhdessä keinoja katkaista yksinäisyyden kehä. Usein hyödylliseksi lähtökohdaksi otetaan itsensä hyväksymisen opettelu, sillä kun olemme itsessämme 24/7, olisi järkevää kohdella itseämme vähintään yhtä hyvin kuin parasta ystäväämme kohtelisimme. Se voi eri ihmisillä merkitä erilaisia asioita, kuten itsensä vähättelyn lopettamista, oman kehon rakastamista, kohteliaisuuksien hyväksymistä, vertailun vähentämistä toisiin, oman tahdon löytämistä ja tervettä itsekkyyttä sekä hyvän puhumista itsestä. Kun pitää itsestään, toistenkin on helpompi pitää.
Tekeminen ja toimiminen ovat keskeisessä osassa yksinäisyyden selättämisessä. Luonnollinen vuorovaikutus toisten kanssa voi löytyä vaikkapa harrastuksista, matkustelusta, ulkoilun tai lemmikkieläinten kautta, kulttuurin piiristä (elokuvat, teatteri, tanssi, konsertit, kuorot, taidenäyttelyt), erilaisten yhdistysten tai järjestöjen kautta. Mielestäni sosiaalista mediaa ja chattailyäkään ei kannata väheksyä. Mikähän voisi olla se ensimmäinen pieni askel, joka helpottaisi tilannetta?