MARJUT KUJALA, Psykoterapeutti 0400 189 101

  • Hankien taakan hellittäessä ja lumen sulaessa maasta kurkistaa krookus.
    Lämpö ja valo kutsuvat sitä kukkimaan, uskaltamaan uuteen...
  • Sipulissa on elinvoima ja kaikki tarvittava kukkimiseen, vaikka ankeat
    olosuhteet olisivat tuhonneet sen maanpäällisen osan tai turha olisi palanut karrelle.
  • Psykoterapeutti kulkee myötäelävästi rinnalla ja kamppailee yhdessä
    asiakkaan kanssa yhteisesti määritellyn ongelman voittamiseksi.

Itsetunto

Itsetunto ei ole samaa kuin itsevarma esiintyminen tai ulkoinen menestyminen. Kyse ei ole sosiaalisesta rohkeudesta ja itsekkyydestä. Itsetunto ei ole pelkkää itsevarmuutta ja itsensä näkemistä ainoastaan positiivisena. Se on oma tiedostettu ja tiedostamaton käsitys ja tunne siitä, mikä, kuka ja millainen on. Siinä on kolme ulottuvuutta: itsetuntemus, itsearvostus ja itseluottamus.

 

Usein kuulee ihmisten sanovan, että heillä on heikko tai huono itsetunto. En oikein tiedä, voiko itsetuntoa varsinaisesti mitata, siis sen vahvuutta, laatua tai tasoa. Mutta ymmärrän kyllä, että elämän kolhut saattavat vaikuttaa itsetunnon alueella. Näin etenkin, jos prässi on ollut pitkäkestoista, kuten joskus on laita vaikkapa koulukiusaamisen yhteydessä.

 

Kouluttaja Päivi Niemen mielestä terve itsetuntemus on omien piirteiden, ominaisuuksien ja persoonan puolien rehellistä kohtaamista ilman arvottamista. Tuo viimeksi mainittu asia eli ´ilman arvottamista´, on mielestäni hyvin keskeistä. Se auttaa sanomaan: ”Tällainen minä olen”, kun on kuunnellut itseään, omia ajatuksiaan, tunteitaan ja mielipiteitään, kun on havainnoinut arvostuksiaan, ihmissuhteitaan ja menneisyyttään.

 

Itsetuntemuksen päälle rakentuu itsearvostus, joka on tyytyväisyyttä itseensä ja myönteisestä suhtautumista siihen, mitä ihmisenä on. Itseään arvostava kykenee näkemään itsensä ja oman elämänsä hyvässä valossa vikoineen päivineen. Se on levollista suostumista siihen, mitä on, suostumista sen kokoiseksi ja näköiseksi kuin on. Tällöin on helppo olla avoin ja aito, suostua siihen, että ei ole täydellinen ja kasvunvaraa on aina ja jokaisella. Terve itsearvostus vapauttaa kilpailemasta toisten kanssa loputtomasti ja auttaa hyväksymään myös heidät ilman muutoksen vaatimusta.

 

Moni kuitenkin arvostaa itseään vain, jos joku muukin näyttää niin tekevän. Toisten ihmisten pönkittämä itsetunto on hauras ja se ei pysy kauaa pystyssä. Jos joutuu jatkuvasti tavoittelemaan muiden hyväksyntää, ei ehkä koskaan pääse tekemään elämässään sitä, mitä todella haluaisi tai kaipaisi. Terveeseen itsetuntoon sen sijaan kuuluu kyky tehdä itsenäisiä päätöksiä ja olla tarvittaessa jämäkkä, silloin ei välitetä liikoja ”akkojen puheista” eli ollaan riippumaton muiden mielipiteistä.

 

Itsensä tunteminen ja arvostaminen johtavat luonnostaan itseluottamukseen. Silloin uskaltaa kokeilla omia kykyjä, hankkia ja harjaannuttaa uusia taitoja sekä joskus kokeilla rohkeastikin omia rajojaan. Näin löytää itsenä näköisen tien ja tyytyväisyyden elämäänsä ilman, että hukkaa liikaa voimavarojaan osallistumalla kaikkeen varmuuden vuoksi.

Hyvä itsetunto on tunnetta, että on riittävän hyvä. Siihen mahtuu epäonnistumisten ja pettymysten sietämistä. Kun saa kritiikkiä, on lupa pettyä ja masentua. Mutta silti pystyy käsittelemään tunteitaan järkevästi ja tohtii yrittää uudelleen vahingosta viisastuneena. Terveen itsetunnon seuraus on luovuus, se tekee joustavaksi ja halukkaaksi oppimaan uutta sekä auttaa erottamaan keinot ja päämäärät.

 

Psykoterapia parantaa usein itsetuntemusta. Silti kaikkien ei tarvitse hakeutua terapiaan, vaan itsetuntoa voi kehittää mm. seuraavilla ohjeilla:

-          omista itsellesi aikaa

-          laadi lista omista hyvistä puolistasi ja toinen lista niistä asioista, joissa olet hyvä. Asetu peilin eteen ja sano ääneen hyvät puolesi ja ne asiat, joissa olet hyvä

-          selkä suoraan, rinta ulos ja leuka pystyyn

-          hymyile itsellesi leveästi

-          opettele nauttimaan kohteliaisuuksista

-          kerro pyytämättä muille, mitä hienoa olet tehnyt

-          hemmottele itseäsi

-          opettele tuntemaan omat tarpeesi ja tyydytä ne

-          hanki hyviä ihmissuhteita, joiden kautta saat rohkaisua, myönteistä palautetta, rakkautta ja hyväksyntää

-          ota iloisesti vastaan se, mitä muut antavat sinulle

-          viittaa kintaalla sille, mitä muut sinusta ajattelevat. Muiden ei tarvitse pitää sinusta, riittää että itse pidät

-          hanki mieleisiä harrastuksia ja osallistu itsellesi tärkeisiin juttuihin

-          valitse niin kuin itsestäsi tuntuu oikealta

-          hyväksy ainutlaatuisuutesi

-          harjoittele ilmaisemaan itseäsi sanallisesti ja sanattomasti, mutta aidosti

-          näe pettymykset ja epäonnistumiset kasvun mahdollisuutena

-          älä moiti itseäsi

-          lopeta itsesi vertailu muihin. Ole tyytyväinen itseesi sellaisena kuin olet. Rakasta itseäsi, niin muutkin rakastavat sinua!