MARJUT KUJALA, Psykoterapeutti 0400 189 101

  • Hankien taakan hellittäessä ja lumen sulaessa maasta kurkistaa krookus.
    Lämpö ja valo kutsuvat sitä kukkimaan, uskaltamaan uuteen...
  • Sipulissa on elinvoima ja kaikki tarvittava kukkimiseen, vaikka ankeat
    olosuhteet olisivat tuhonneet sen maanpäällisen osan tai turha olisi palanut karrelle.
  • Psykoterapeutti kulkee myötäelävästi rinnalla ja kamppailee yhdessä
    asiakkaan kanssa yhteisesti määritellyn ongelman voittamiseksi.

Lepo

Keho ja mieli tarvitsevat palautumista kuormituksesta. Lepo on sitä. Ajatus sohvalle lösähtämisestä ja television tuijottamisesta voi kuulostaa houkuttelevalta, mutta toivottavasti se ei ole ainut keino elpyä, sillä elämä kapeutuu herkästi. Uni on tärkeintä palautumisen kannalta, mutta huilaamisen lisäksi tarvitaan muunkinlaista lepoa. Lähes mikä tahansa voi olla lepoa, siis sellaista, joka rentouttaa ja irrottaa ajatukset töistä tai muusta vaativasta. Lepo on siis sen tekemistä, mistä nauttii ja mikä edistää hyvinvointia.

Heti kättelyssä ei tule ajatelleeksi, että vaihtelu ja virkistyminenkin on lepoa. Mieluisa puuhastelu rakkaan harrastuksen parissa, rentoutuminen ja rauhallinen kävely luontoa tarkkaillen ovat kuitenkin osa palauttavaa lepoa, jota eri ihmiset tarvitsevat eri määrän. Henkilöiden, jotka tunnistavat itsensä pikkutarkoiksi, helposti huolestuvaksi, ahdistuviksi ja stressaantuviksi tulisi kiinnittää erityistä huomiota    palautumiseen ja lepoon.

Johtava työterveyspsykologi Tuuli Viranta-Naulapään mielestä parhaiten tulevaisuudessa pärjäävät ne, jotka osaavat levätä. Eivät ne, jotka tekevät eniten tai treenaavat eniten. Muistan kun nuorena työntekijänä ihmettelin Tommy Hellstenin jostain kirjasta löytynyttä ajatusta, että työntekijän tärkein tehtävä on pitää huolta itsestään. Silloin pohdin, että siitäkö työnantaja tosiaan maksaisi, eiköhän se ole työnteko… Nyt keski-ikäisenä alan ymmärtää, ettei työntekijällä ole paljon annettavaa, jos uupuu ja voi huonosti. Että hyvinvointi, terveys ja jaksaminen ovatkin huippujuttuja, tärkeistä tärkeimpiä. Silloin jaksaa työn lisäksi myös vanhemmuutta ja olla hyvä puoliso sekä ystävä.

Mutta kenellä on nykyään aikaa levätä? Ruokalevosta ei enää juuri puhuta, saati sitten villasukka- tai pyjamapäivistä. Onko levosta tullut uhanalainen laji? Kaiken suorittamisen ja vaatimusten keskellä suorastaan kehuskellaan sillä, että kuinka vähän unta tarvitsee. Huh! Oliko alussa näin? Olen lukenut tai kuullut luomiskertomuksen lukuisia kertoja, mutta vasta Sjödin sai minut ymmärtämään sen ihmisten kannalta. Jumala loi ihmisen ja sen jälkeen levon, joka on elävää, aktiivista, parantavaa ja nautinnollista. Silloin ihminen pääsi aloittamaan levosta, ennen kuin oli tehnyt mitään. Mutta me olemme siirtäneet levon ensimmäisestä viimeiseksi, lepo tulee vasta kaiken muun jälkeen. Entäs jos palauttaisimme sen alkuperäiselle paikalleen? Mikä muuttuisi?

Sen sijaan, että paiskisi hurjasti töitä koko syksyn ja parkuisi väsymyksestä jouluna sekä viettäisi voimattomana juhlapyhät, voisi levätä ensin. Kohtaisi kaiken levänneenä. Olisi uudistunut kehon levätessä unen aikana ja kun sielu lepää valveilla ollessani, hengen levätessä jonkin varassa. Kyvyt, luovuus, unelmat, tahto ja ajatukset uusiutuisivat aika ajoin. Lepo on mahdollisuus uusiin alkuihin. Voisivatko saavutukset olla erilaisia, jos toimii levosta käsin?

Osaammeko levätä? Surullista, jos se on vain liiallisen työnteon ja harrastamisen jälkeinen krapulapäivä. Kirjailija ja karmeliittaveli Wilfrid Stinissen toteaa:  ”levossa vilisee elämää”. Jospa lepo olisikin täynnä jotain: ystäviä, muistoja, keskusteluja, harkintaa, mielijohteita, huumoria, leikkiä, iloa ja aistillisuutta (luettelo Sjödiniltä). Ehkä tällainen lepo tekee meidät vastaanottavaksi kaikelle kauniille, ravitsevalle ja todelle sekä pitää meidät empaattisina ja vastuullisina. Lepoa ei tarvitse ansaita, vaan se kuuluu mielestäni jokaviikkoiseen elämäämme. Huolehdithan riittävästä levosta ja virkistyksestä!