Viiltely

Itseä vahingoittava toiminta aloitetaan keskimäärin 12 – 15-vuotiaana, mutta sitäkin nuorempia löytyy. Suomessa yli 10 prosenttia nuorista viiltelee itseään ja ilmiönä se on lisääntynyt selvästi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Viiltelyn lisäksi toinen tavallinen syy nuorten sairaalahoitoihin ovat myrkytykset. Sisäinen kipu, ahdistus ja sietämätön olotila voivat saada etsimään selviytymiskeinoa, joka helpottaisi jännitystä ja päästäisi piinaavista tunteista tai ajatuksista. Syömishäiriö (anoreksia eli laihuushäiriö ja bulimia eli ahmimishäiriö), päihteet ja viiltely voivat olla noita keinoja. Yhteistä niille on se, että niiden avulla voi nopeasti muuttaa omaa psyykkistä tai fyysistä tilaansa.

Joskus itseään vahingoittavat nuoret tulevat ”ihan tavallisista kodeista” vailla vaikeaa elämänhistoriaa tai suuria menetyksiä, mutta ehkä tavallisempaa on, että taustalta löytyy sosiaalisten kontaktien vähyyttä, vaikeutta luottaa toisiin ihmisiin ja läheisyyden puutetta. Muita taustavaikuttajia voivat olla lapsuusajan laiminlyönti, pitkäkestoinen koulukiusaaminen, vanhempien päihteiden käyttö, väkivalta jota on itse kokenut tai ollut todistamassa, oman seksuaalisen suuntautumisen salaaminen, aivojen neurobiologinen perusta tai seksuaalinen hyväksikäyttö. Tyypillistä on, ettei tunteiden säätelytaitoja ole opittu omilta vanhemmilta. Jos vaikkapa vanhempien itsensä on ollut vaikea hyväksyä omia tunteitaan ja käsitellä niitä, ovat he saattaneet käsitellä niitä jonkin ulkoisen tekijän avulla (esim. alkoholi). Heiltä on siis puuttunut kyky opettaa näitä taitoja lapselle. Jos vanhempien on vielä ollut vaikea sietää lapsen tunteiden ilmaisuja, on lapsen ollut pakko oppia piilottamaan ne. Toki on mahdollista, että lapsi on alun perin luonteeltaan sulkeutunut ja jos hän kasvaa perheessä, jossa ns. negatiivisista tunteista ei puhuta ja kaikki hankalaksi koetut tunteet ”lakaistaan maton alle”, niin hän ei opi tunnistamaan, hyväksymään ja ilmaisemaan tunteitaan. Tunteet tuntuvat vierailta ja hävettäviltä, ne piilotetaan ja pidetään sisällä. Mutta ei edes viiltelevä henkilö itse kykene tietämään kaikkia viiltelyyn tai muuhun itseään vahingoittavaan toimintaan liittyviä syitä. Tuskin hän sitä turhaan tekee tai kiusatakseen muita.

Itsensä vahingoittamiskeinoja on lukuisia. Kun viiltelijöiltä on kysytty syitä toimintaansa, he ovat vastanneet: ”turruttaa pahan olon tunteita, lopettaa pahat ajatukset, purkaa vihaa, paeta omia ongelmia, tuntea jotain, estää itsemurha, rangaista itseä ja satuttaa muita”. Terävällä kivulla halutaan väistää negatiivisia tunteita ja ajatuksia. Kun kipu vapauttaa vielä elimistössä endorfiineja, jotka aiheuttavat hyvänolontunnetta, hilpeyttä ja euforiaa, niin viiltely tulee ymmärrettäväksi, vaikka onkin surullinen vaihtoehto.

Kun viiltely paljastuu perheessä, tuo se mukanaan runsaasti erilaisia tunteita (mm. epäusko, avuttomuus, hämmennys, turhautuminen, pelko, syyllisyys, viha, suru, yksinäisyys, tuska). Silloin on hyvä huolehtia omasta jaksamisestaan. Tärkeintä on säilyttää keskusteluyhteys, vaikka aiheesta ei ole helppo eikä miellyttävä puhua. Viiltelyyn liittyy paljon häpeää ja tehokas keino sen purkamiseen on puhuminen. Jos perhe tai ystävät yrittävät jatkaa kuin viiltelyä ei olisikaan, jää viiltelijä yksin ja kokee itsensä eristäytyneeksi, oudoksi ja vieraantuneeksi. Tällöin viiltely tyypillisesti vain lisääntyy.

Toimimalla kannustavasti ja rohkaisevasti voi auttaa viiltelijää. Kieltäminen ei auta kuin harvoissa tapauksissa eli silloin, kun nuori on kokeiluvaiheessa, jolloin riippuvuus viiltelyyn ei ole vielä kehittynyt. Muiden kohdalla kieltäminen ei auta, viiltelijä viiltelee niin kauan kuin hänen on pakko. Kieltäminen pikemminkin vain lisää ahdistusta ja häpeää sekä salailua. Sen sijaan ajan antaminen omia rajojasi kunnioittavalla tavalla on hyödyksi, niin myös turvallisten, selkeitten ja johdonmukaisten rajojen asettaminen viiltelijälle. Viiltelijältä voi kysyä: ” Voinko tehdä jotain, joka auttaisi sinua vähentämään viiltelyä?” Jos viiltelijä ei heti osaa vastata, on avoimen kontaktin ylläpitäminen silloin hyödyllistä. Samoin rohkaista häntä muilla tavoilla (esim. piirtäminen, maalaaminen, kirjoittaminen, musiikki, puhuminen) ilmaisemaan henkistä kipua ja sekasortoa tai tyhjyyden kokemuksia. Viiltelijä ei kaipaa sinua esittämään sankaria tai kiiltokuvaa, vaan hän tarvitsee mallia inhimillisestä ja kokonaisesta ihmisestä kaikkine huolineen ja säröineen. Viiltelijälle on lupa kertoa, miltä viiltely sinusta tuntuu – että kärsit, kun sinulle rakas ihminen satuttaa itseään ja että haluat tukea sekä seistä hänen rinnallaan. Senkin voi sanoa, että toivot hänen lopettavan viiltelyn, vaikka et haluakaan painostaa siihen, sillä vain hän itse tietää, milloin hän on siihen valmis.

Joskus viiltelyn tai muun itseään vahingoittavan toiminnan lopettaminen vie vuosia, sillä riippuvuuden hoito on usein työlästä ja pitkäkestoista. Retkahduksetkin saattavat kuulua asiaan. Usein nimittäin viiltely palaa takaisin, kun elämä tuo mukanaan pettymyksiä, hylkäämisiä ja muita vaikeita tunteita. Mutta vaikka niin kävisikin, ei se mitätöi pitkiäkään kausia ilman viiltelyä. Jokainen päivä ilman viiltelyä on jo voitto sinänsä.