Seksuaalinen väkivalta

Pedofilia, insesti, raiskaus, pakottaminen seksuaaliseen tekoon, seksuaalinen väkivalta ja häirintä… kauheita sanoja, mutta niiden takana on todellisia ja törkeitä tekoja. Tekoja, jotka kohdistuvat ihmisessä siihen, mikä hänessä on kaikkein herkintä ja haavoittuvinta. Siihen, mitä pitäisi suojella ja kunnioittaa yli kaiken. Siksi seksuaalinen väkivalta on tuhoavaa ja sitä se on erityisesti kohdistuessaan lapsiin.

Sen haluaisi pestä pois. Pestä pitkässä, kuumassa suihkussa. Pestä juuriharjalla niin, että iho punoittaa ja menee paikoin rikki. Kunhan vaan kuvottavan kosketuksen, pahan saa hinkattua pois. Ja kunpa voisi unohtaa. Uskoa, ettei sitä koskaan tapahtunutkaan. Mutta teko ja sen seuraukset eivät häviä toivomalla. Ahdistus ei häviä viiltelemällä tai sekoilemalla.

Lapsuudessa koettu trauma voi aktivoitua pitkän ajan kuluttua, usein aikuisiässä silloin, kun omat lapset ovat samanikäisiä kuin itse oli tekohetkellä tai silloin, kun muuten on riittävän voimaantunut. Eikä aikuinenkaan voi loputtomasti juosta karkuun muistojaan tai turruttaa itseään. Jonakin päivänä on aika käydä päin tätä kamalaa –ja toipua!

Seksuaalisen väkivallan seuraukset voivat näkyä laaja-alaisesti lähes kaikilla elämänalueilla. Se vaikuttaa mielenterveyteen, uneen, työkykyyn, parisuhteeseen, seksuaalisuuteen, vanhemmuuteen ja kykyyn hallita omaa elämäänsä. Se voi näkyä niin käyttäytymisessä kuin tunne-elämässäkin. Tyypillisesti ainakin turvallisuudentunne ja itsearvostus horjuvat suuresti.

Selviäminen vaatii puhumista ja asian käsittelyä. Ja puhuminen ei totisesti ole helppoa. Seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutunut kantaa lähes poikkeuksetta häpeää ja jopa syyllisyyttä, vaikka ne kuuluisivat pelkästään tekoon syyllistyneelle. Alistetuksi, loukatuksi ja nöyryytetyksi tulemisen tunteet ovat yleisiä, eivätkä helpota avun hakemista. Lapsena hyväksikäytön kohteeksi joutuneelle on tavallista, että heitä pyritään vaientamaan vetoamalla yhteiseen salaisuuteen tai uhkailemalla ja pelottelemalla. Aikuinen tekijä voi saada lapsen uskomaan, että tapahtunut on hänen vikansa. Lisäksi häpeää lisää lapsen luulo, ettei häntä edes uskottaisi tai kuunneltaisi.

Kesäkuun 26. päivänä Helsingin Sanomissa oli erinomainen mielipide, jonka kirjoittaja oli tullut raiskatuksi 10 vuotta sitten. Tässä muutama sitaatti häneltä: ” Kommentit siitä, että raiskatun elämä olisi pilalla, voivat olla suorastaan vahingollisia traumasta toipuvalle mielelle. Raiskauksessa minulta riistettiin itsemääräämisoikeuteni ja koskemattomuuttani loukattiin vakavasti. En voi vähätellä sen vaikutusta mielenterveyteeni. En kuitenkaan suostu siihen, että joku saisi sanoa minun elämäni olevan pilalla sen takia, mitä olen kokenut. Sellaiset kommentit ovat todella loukkaavia ja vähätteleviä. Minä päätän itse elämästäni. Kokemani raiskaus on vahingoittanut minua, ja joudun tekemään jatkuvasti töitä oman hyvinvointini eteen. Se ei kuitenkaan määrittele minua eikä elämääni.” ja ”Jos todella haluat tukea traumatisoituneita, opettele puhumaan asiasta rauhallisesti ja toista kuunnellen. Anna toisen puhua ilman pelkoa siitä, että kuulija uhkailee ketään väkivallalla. Älä traumatisoi raiskauksen kokenutta enää lisää, älä pakota häntä olemaan hiljaa kokemastaan. Älä kerro, miten traumatisoituneen pitäisi tuntea tai millaista hänen elämänsä nyt on. Älä vie häneltä yhtään enempää itsemääräämisoikeutta. Äläkä missään tapauksessa vie häneltä toivoa: raiskauksesta voi toipua, eikä sen pidä antaa määrittää ihmistä tai kenenkään elämää.”

 

Seksuaalinen väkivalta on ilmiö, johon liittyy haluttomuus suostua tietämään. Kun seksuaaliasioiden käsittely on vaikeaa, syntyy kiusaus sulkea silmät ja odottaa, että asiat korjaantuvat itsestään. Silti jokainen väkivaltaa kohdannut on oikeutettu asialliseen ja moralisoimattomaan kohteluun, jossa tarjotaan tukea hyväksynnän ja välittämisen ilmapiirissä sekä kunnioitetaan toipujan omaa etenemisvauhtia ongelman selvittämisessä.

 

Koskaan ei ole liian myöhäistä käsitellä asiaa. Ammattiapu, läheisten tuki ja erilaiset vertaistukiryhmät ovat monelle korvaamaton apu toipumisen prosessissa. Toipujan on voimiensa mukaan hyvä pitää yllä tai elvyttää ihmissuhteita ja arkisia toimintoja, kuten opiskelua, työtä ja harrastuksia. Ne tuovat elämään toivoa ja tulevaisuutta pelkän ahdingon sijaan. Trauma on silloin purettu, kun väkivaltaa kokeneen ei tarvitse enää ajatella itseään edes selviytyjänä, vaan hän saa elää tasapainoista elämää. Ikävät kokemukset ovat osa omaa henkilöhistoriaa ja jättäneet jälkensä persoonaan, mutta hän on paljon muutakin kuin entinen uhri.