Koukussa?
Riippuvuuksista tulee usein ensiksi mieleen erilaiset aineet (kuten tupakka, alkoholi, lääkkeet ja huumeet), joihin on jääty kiinni. Mutta ei riippuvuus välttämättä edellytä minkään kemiallisen aineen nauttimista, vaan ihminen saattaa kehittää riippuvuuden erilaisiin välitöntä tyydytystä tuottaviin toimintoihin (kuten pelaaminen, shoppailu, pakonomainen liikunta, pörssikeinottelu, buliminen syöpöttely, pornon katselu tai vaikkapa jatkuva sukupuolikumppanien vaihtaminen). Silti aivojen välittäjäaineiden tasolla niiden tuottamat reaktiot ovat samansuuntaisia kuin päihteitä nautittaessa. Siten huumeidenkäyttövälineiden tai ravilehden näkeminen aktivoi samaa aluetta aivoissa kuin huume tai uhkapelaaminen ko. riippuvuuden omaaville.
Päihde- tai toiminnallinen riippuvuus kohdistuu ennen kaikkea kokemukseen. Eri henkilöillä, eri riippuvuuksissa ja samankin riippuvuuden eri vaiheissa tämä tavoite voi olla hyvinkin erilainen. Joku voi alkoholia nauttiessaan tavoitella iloa, väriä ja säpinää elämäänsä, toinen masennuksen ja ahdistuksen hellittämistä hetkeksi, kolmas ongelmien unohtumista ja neljäs mahtavaa euforiaa. Keskeistä siinä on pyrkimys säädellä omaa psyykkistä tilaa nopeasti ja voimallisesti, pystyä olemaan jotakin muuta kuin on.
Riippuvuudet alkavat yleensä kehittyä murrosiässä tai sen jälkeen. Alttius siihen saattaa olla perinnöllistä tai juontua sikiökauden/varhaislapsuuden kokemuksista ja altistuksista. Toisilla on riittävästi suojaavia tekijöitä ympärillään, eikä riippuvuus koskaan puhkea, vaikka laukaisevia tekijöitä olisikin. Toisilla taas myötävaikuttavat ympäristötekijät ja yksilön oma toiminta saavat sen kehittymään.
Kovin ristiriitainen asiahan riippuvuus on ihmiselle. Se antaa välitöntä mielihyvää, mutta aika usein myös muiden taholta kasvavaa paheksuntaa. Siksi sitä salaillaan ja piilotellaan, ja samalla annetaan sille erinomaiset kasvuolosuhteet. Koska yhteiskunnassamme arvostetaan kovin itsemääräämisoikeutta, tuo riippuvuus tullessaan kokemuksia huonommuudesta ja häpeän sekä syyllisyyden tunteita. Ei siis ihme, että ongelma halutaan kieltää viimeiseen saakka ja sen sijaan päädytään todistamaan hallinnankykyä kerta toisensa jälkeen tilanteissa, joissa kyseinen kyky on jo selvästi menetetty.
Riippuvuudesta voi vapautua. Siitä on monia teitä ulos, mutta ensimmäinen askel on myöntää riippuvuutensa. Sitten pitää päättää tehdä asialle jotain. Odottelu ei kokemukseni mukaan auta, eikä passiivinen hoidettavaksi heittäytyminenkään, vaikka se ehkä houkuttelevalta tuntuisikin. Uuden elämäntavan opettelu vaatii sinnikästä työtä ja oikeita valintoja kerta toisensa jälkeen sekä ihmisiä, jotka kannustavat ja tukevat. Koukuttaneen toiminnan tilalle tulee löytää jotakin mielekästä ja elähdyttävää, sellaista sisältöä, jonka ansiosta addiktiivisen käyttäytymisen tarjoama näennäinen turva ja lohtu käyvät tarpeettomiksi.
Irrottautuminen on tunnetusti helpompaa, mikäli haitat on tunnistettu varhain ja ihmisellä on koulutuksen, talouden ja ihmissuhteiden tuomaa sosiaalista pääomaa. Riippuvuuden kehittyminen myöhemmällä iällä voi myös edistää toipumista. Toisaalta lievempi riippuvuus ei välttämättä ole helpommin voitettavissa, sillä koetut haitat voivat merkittävästi kasvattaa motivaatiota. Tavallisesti muutos tapahtuu kahdella tavalla: joko käänteenomaisesti jonkin voimakkaan kokemuksen pohjalta tai sitten riippuvuus lievenee vähitellen erilaisten valintojen ja päätösten seurauksena.
”Menetettyjä tapauksia” ovat professori Anja Koski-Jänneksen mukaan ne ihmiset, jotka ovat sisimmässään luovuttaneet taistelun. He eivät anna itselleen arvoa, vaan näkevät ja valitsevat ulkopuolistenkin reaktioista juuri ne, jotka vahvistavat tätä arvottomuuden tunnetta. Heidän kohdalleen toivon ihmistä, joka jaksaisi uskoa heidän puolestaan ja kantaa toivonkipinää silloin, kun ihminen itse ei siihen kykene. Sillä jonakin päivänä tämä ihminen saattaa kokea jonkin tärkeän positiivisen kokemuksen. Kun löytyy se jokin, minkä vuoksi yrittää, voi vapautuminen onnistua. Ja jos se ei onnistu, ansaitsee tuo ihminen silti ihmisarvoisen kohtelun ja vaikkapa märän saattohoidon.