”… kunnes rakkauden kuolema teidät erottaa”

Jos sen voi tehdä välttämällä puolison tunnereaktioiden kohtaaminen, se tuntuu helpolta tieltä. On houkuttelevaa uskoa, että kaiken voi kevyesti jättää taaksensa ja suuntautua vain uuteen. Siksi tekstiviestillä jättämisiä ja ”lappu pöydällä” – tyyppisiä eroja tuntuu olevan yhä enemmän.

Tunnesiteen luominen toiseen vie aikaa, samoin sen purkaminen. Jos ero on väistämätöntä, on kohtuullista käyttää aikaa parisuhteen emotionaaliseen purkamiseen. Siis siihen, että kerrotaan, miksi halutaan erota, miten tähän päädyttiin ja miten tästä eteenpäin. Jos siihen ei kykene kahdestaan puolison kanssa voimakkaan syyttelyn tai manipuloinnin vuoksi, voi ulkopuolinen asiantuntija olla paikallaan. Silloin karille ajautuneen suhteen puiminen saattaa onnistua paremmin.

Mikä tekee eroamisesta kivuliasta? Mieleeni tulee kättelyssä heti muutama seikka. Ensinnäkin eron eriaikaisuus. Toinen on saattanut jo pitkään pohtia eron mahdollisuutta ilman että on valottanut tai varoittanut toista tällaisesta mahdollisuudesta. Niinpä se saattaa tulla kumppanille ihan puun takaa – tyyppisesti. Kun eroprosessissa ollaan näin eri vaiheissa, eivät tietenkään tunteetkaan kohtaa.

Eron kivuliaisuuteen totisesti vaikuttavat tunteet: viha, suru, pelko, pettymys, häpeä, kelpaamattomuus… Ero voi syöstä ihmisen melkoiseen identiteettikriisiin. Oma arvo ja itsetunto ovat hukassa. Marianna Stolbow käyttää kirjassaan ”Erosta eteenpäin” sattuvaa kielikuvaa: hän vertaa erokriisiä vuoristorataan. Yllättävintä hänen mukaansa on juuri tuon vuoristoradan kesto. Vastaeronneelle on kauhistuttavaa kuulla puhuttavan eron hitaudesta, mutta juuri siitä on kysymys. Aina tulee jokin tapahtuma tai kokemus, joka työntää eronneen uudelleen jyrkkään alamäkeen, vaikka itse kuinka toivoisi kaiken olevan jo ohi. Mutta alamäkien jälkeen noustaan ylös – ja jossain vaiheessa rata tasaantuu.

Huonosti hoidetuilla eroilla on pitkät seuraukset. Siksi kannattaa käyttää kaikki se aika, mikä erokriisistä selviytymiseen tarvitaan. Uuteen suhteeseen ryntääminen tai tunteiden tukahduttaminen jollakin muulla tavalla ei välttämättä edistä hyvää tulevaisuutta. Sen sijaan itsen hyvä hoitaminen on paikallaan kovan erokokemuksen jälkeen. Silloin tarvitaan rakkautta, ymmärrystä ja myötätuntoa itseä kohtaan. Erosta olisi kuitenkin syytä oppia jotakin. Ainakin se, mikä oli oma osuuteni suhteessa, mitkä ovat omat tarpeeni ja kuinka suojelen itseäni jatkossa. Haastetta lisää se, että samanaikaisesti kun vanhempaan sattuu, hänen tulisi auttaa lapsia erossa. Sillä ero sattuu lapseen aina, näyttipä hän sitä tai ei. Stolbowin viisas ohje on tehdä ”sellaisia ratkaisuja, että pystyt jälkeenpäin perustelemaan lapsillesi nämä ratkaisut, ja oma käytöksesi kestää päivänvalon”.

Jos ero tekee mahdottoman kipeää, on siinä jo yllin kyllin syytä hakea itselleen apua kirkon perheasiankeskuksesta, eroryhmästä tai psykoterapeutilta. Myös yksin voi hakeutua ammattiavun piiriin.

Onneksi eron jälkeenkin on elämää, vaikkei sitä heti uskoisikaan.