Helpotusta häpeään

Amerikkalaisen häpeätutkija Brené Brownin määritelmän mukaan ”Häpeä on intensiivisen tuskallinen tunne tai kokemus siitä, että olemme virheellisiä ja sen vuoksi arvottomia tullaksemme hyväksytyksi ja kuuluaksemme joukkoon”. Ihminen on psykologisesti, emotionaalisesti, kognitiivisesti ja henkisesti tarkoitettu muodostamaan yhteys toisiin, rakastamaan ja kuulumaan joukkoon. Häpeä merkitsee erillisyyden pelkoa, pelkoa tekemisistä ja tekemättä jättämisistä, pelkoa toteutumattomasta ihannekuvasta tai saavuttamattomasta päämäärästä. Ja tuo jokin tekee arvottomaksi kuulumaan joukkoon tai olemaan rakkauden ja yhteyden arvoinen.

Häpeä vaanii aivan tutuissa paikoissa. Häpeä on monimuotoista: se voi olla yksilöllistä, yhteisöllistä, hetkellistä, elinikäistä, julkista tai salaista. Sen kokemiseen vaikuttavat mm. ikä, asema, kasvatus, kotiolot, lapsuuden ja nuoruuden kokemukset, terveydentila ja henkinen rakenne. Myös ihmisen lahjakkuus, kyvyt ja taidot vaikuttavat siihen, millaisen otteen häpeä elämästä saa. Häpeälle altistavat erityisesti ruumiillinen ja henkinen väkivalta, kuten laiminlyönti, kaltoin kohtelu sekä epäoikeudenmukaiset ja nöyryyttävät kuritus- ja rangaistuskeinot.

Häpeä tuottaa elämään kärsimystä. Vajaa vuosi sitten Helsingin Sanomissa oli psykoanalyytikko Elina Reenkolan haastattelu, jossa hän muistaakseni mainitsi, että jopa puolet hänen vastaanotolleen tulevista asiakkaista kärsii häpeästä. Uskon, että näin saattaa hyvinkin olla, sillä suomalaisia on pitkään kasvatettu häpeän avulla. Häpeää on usein vaikea tunnistaa ja puhumattomuus voimistaa sitä. Kuitenkaan häpeä ei parane itsestään. Häpeävä tarvitsee parantavaa yhteyttä. Todelliseen häpeästä vapautumiseen vaaditaan tavallisesti sen tunnustaminen toisille ja sen läpikäyminen heidän kanssaan.

Mielestäni viisi keskeistä häpeään liittyvää asiaa ovat:

1) Kaikki tuntevat häpeää, se on yleismaailmallista ja yksi kaikkein primitiivisimmistä ihmisen kokemista tunteista. Vain henkilöt, joilta puuttuu kyky empatiaan ja inhimillisen yhteyden muodostamiseen, eivät sitä koe.
2) Kun ihmisistä ei voi tehdä täysin häpeänkestäviä ja häpeän torjuminen ei ole mahdollista, on ryhdyttävä kehittämään sen sietämistä.
3) Empatia on todellinen ja vahvin vastalääke häpeään. Häpeä ei voi jäädä henkiin, jos joku reagoi empatiaa ja ymmärrystä osoittaen kerrottuun häpeätarinaan.
4) Häpeä paranee parhaiten ihmisten kesken, mutta itseen kohdistuva myötätunto auttaa olemaan lempeä itselle keskellä häpeäkokemusta ja suuntautumaan ulospäin toisia kohden, jolloin empatian saaminen voi mahdollistua.
5) Häpeän kaltaisen ilmiön ollessa kyseessä ei älyllisellä tasolla työskentely tule riittämään. Tarvitaan työtä emotionaalisella tasolla, jotta ihminen parantuisi.

Häpeää on pyritty hoitamaan tai helpottamaan kognitiivisen psykoterapian keinoin työskentelemällä ajatusten, uskomusten ja niihin liittyvien tunteiden kanssa. Erityisen hyvin häpeän hoitoon sopivat kognitiivisen terapian kolmanteen aaltoon kuuluvat skeematerapia, myötätuntosuuntainen työskentely ja terapia sekä hyväksymis- ja omistautumisterapia.